Kommentti viimeaikaiseen rasismi yliopistoissa -keskusteluun

Fem-R:n hallituksen jäsen Brigita Krasniqi otti osaa tärkeään keskusteluun koskien rasismia yliopistomaailmassa. Artikkelissa Krasniqi toi esiin mm. jatkuvat toiseutetuksi tulemisen kokemukset, sekä valkoisuuden normina yliopistoissa. Krasniqin sanoihin kohdistunut vastalauseiden ja mitätöinnin aalto ei surullista kyllä yllätä ketään, joka on aiheesta aiemmin keskustellut. Jälleen todistimme tuttua tapahtumien kulkua: kun rodullistettu ihminen Suomessa nostaa keskusteluun rasismin olemassaolon, tässä tapauksessa yliopistoinstituutiossa, pyritään nämä puheet kiistämään mahdollisimman nopeasti, unohtamatta henkilöön kohdistuvaa suoranaista häirintää ja vihapuhetta. Tämä johtaa vaikenemisen kulttuuriin, jossa vähemmistöön kuuluvan kynnys ottaa kantaa sortaviin rakenteisiin nousee monille ylitsepääsemättömän korkeaksi.

On myös huomionarvoista, että Krasniqin esiintuomat ilmiöt mitätöitiin henkilön omana “herkkyytenä”, “liiotteluna” tai “negatiivisuutena” ja juttuun haastatellun tutkijan kommentit ohitettiin täysin. Lisäksi ihmeteltiin, miksi Krasniqi edes nostaa esille yliopiston valkoisuuden - yliopistot ovat valkoisia, koska maahanmuuttajat ovat uusi ilmiö Suomessa. Tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että meidän sukupolvestamme, Suomessa syntyneistä rodullistetuista suomalaisista, edelleen pienempi osa päätyy yliopistoon kuin ns. valtaväestöstä. Lisäksi on muistettava, että esimerkiksi Suomen romanit ovat olleet täällä jo vuosisatoja. Ilmiötä selittää yhteiskuntaluokan vahva periytyvyys, mutta tämän lisäksi on katsottava nykypäivän rakenteita. Esimerkiksi rodullistettujen nuorten ohjaaminen hoitajakouluun lääkiksen sijaan, arvosanoista huolimatta, on yksi esimerkki tällaisista rakenteista. Valkoisuudesta käsitteenä voi lukea enemmän esim. täältä. Muita rasistisen maailmankuvan jäänteitä yliopistoissa ovat mm. opetusmateriaalien eurosentrisyys, sekä henkilökunnan homogeenisyys.Krasniqin artikkelissa esiintuomat mikroaggressiot, kuten jatkuva utelu henkilön ”alkuperästä” ja oletus siitä, että kuulumalla johonkin rodullistettuun vähemmistöryhmään, olet tietopankki koskien kyseisen ryhmän asioita, ylläpitävät asetelmaa, jossa rodullistettu opiskelija nähdään toisena, poikkeuksena normista. Ne sisältävät ajatuksen: sinä et kuulu tänne, joten mitä teet täällä; selittämisen taakan ollessa rodullistetulla opiskelijalla.

Kuten Krasniqi itse myöhemmissä kommenteissaan on korostanut: ei ole väliä sillä, tarkoittiko henkilö hyvää vai ei. Kyse ei ole yksittäisten ihmisten pahantahtoisuudesta, vaan institutionaalisesta asenteesta, joka välittyy yksilöiden kautta. Jos näitä asenteita voi kritisoida vain silloin, kun ihminen tarkoittaa pahaa, ei yhteiskunnalliseen, rakenteelliseen syrjintään voida koskaan puuttua. Fem-r:n hallituksen jäsenistä monilla on kokemusta yliopistossa opiskelusta. Tunnustamme Krasniqin esiintuomat ongelmat ja haluamme täten jakaa ajatuksiamme koskien rasismia yliopistoissa. Lisäksi muistuttaisimme, että tällaisten puheenvuorojen tärkein tehtävä on parantaa kyseisten instituutioiden, sekä niissä annettavan opetuksen, laatua.  

• Syksyllä 2019 ihotautien opetuksessa opettaja puhui mustista n-sanalla. Huoneessa oli lähes sata opiskelijaa, joista lisäkseni vai yksi oli rodullistettu. Olin ainut joka puuttui asiaan. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta.
• Päivystysopetuksessa ohjaava lääkäri käski käydä kysymässä potilaalta haluaako reseptin vai ei. Oletus oli, ettei potilaalla ole varaa. Syy oli “eihän nämä mamut tee mitään töitä”.
• Suomessa kasvaneena ja tällä kouluni käyneenä koin jo peruskoulu- ja lukioaikana vahvaa kokemusta toiseutetuksi tulemisesta. Odotuksen yliopistoa kohtaan olivatkin sitten korkealla. Pettymys olikin suuri, kun sama kokemus jatkui yliopistossaki. Ajattelen, että valtaväestöön kuuluvan henkilön voi olla hyvin vaikea ymmärtää, miten edellä mainittu kokemus voi syntyä, kun kyse on jatkuvasti toistuvista yksittäisistä tapauksista, kuten siitä miten muihin kuin valkoisiin ihmisiin ja kansoihin suhtaudutaan tutkimuskohteina, tai siitä miten vaikka luennolla on hyvin vaikea nostaa keskusteluun valtaväestön positioon liittyvää kritiikkiä.
• Olen kokenut jatkuvaa epäilyä ja stressiä omia kykyjäni kohtaan. Tuntuu, että mikään muu kuin erinomainen suoritus ei riitä, jotta pystyn oikeuttamaan paikkani yliopistossa.
• Olen monesti miettinyt, että mitä keinoja minulla on purkaa/viedä eteenpäin esimerkiksi tilanteita, joissa olen kokenut rodullistamista. Pystynkö oikeasti luottamaan siihen, että todennäköisesti valtaväestöön kuuluva henkilökunnan jäsen ottaa todesta sanomani. Riski vähätellyksi tulemiseen tai siihen, että ongelma kiistetään täysin on sen verran suuri, että valinta kallistuu vaikenemisen puolelle.
• Ajattelen, että meidän täytyy kyetä asettamaan rasismin, kuten muidenkin sortojärjestelmien, historiallinen rooli myös yliopiston kaltaisissa ”sivistyksen kehdoissa” kriittiseen tarkasteluun, tai on vaarana, että ne jäävät vaikuttamaan siellä opiskelevien ja työskentelevien ihmisten asenteisiin, sekä rodullistettujen ihmisten kokemukseen ja kykyyn toimia näissä instituutioissa.

Lue lisää täältä: https://www.ruskeattytot.fi/rtmedia/valtaontietoa?rq=Yliopisto