Avainsana: rasismi

Mitkä ovat ne keinot jotka Marja, Osmo ja Esko hyväksyisivät meidän yhteisten hyvien tavoitteiden ajamiseksi?

Kirjoitettu kirjoittaja &s
Sannikan esittämä Martin Luther Kingin sitaatti “Vihalla ei voi taistella vihaa vastaan” vaikuttaa irvokkaalta, koska aikalaistensa silmissä Kingin keinot olivat myös huonoja ja kyseenalaisia. King joutui vankilaan keinojensa vuoksi, ja häntä painostettiin sekä valtion taholta että kansalaisoikeusliikkeen sisältä vaihtamaan vaikuttamiskeinojaan

Kirjoittajina tohtorikoulutettava-aktivisti Hai Nguyen ja valokuvaaja-aktivisti Aisha Benahmed

Perjantaina 19.11. ulos tulleessa Marja Sannikka -keskusteluohjelman jaksossa Sannikka oli kutsunut yhdenvertaisuuteen, feminismiin ja antirasistiseen työhön perehtyneet luonnontieteilijät Osmo Tammisalon ja Esko Valtaojan ja toimittaja-aktivisti Renaz Ebrahimin. Valitettavasti ohjelman ensisekunneilla selviää, ettei Sannikka, Tammisalo tai Valtaojakaan ole ajan tasalla yhdenvertaisuudesta ja rasisminvastaisesta työstä käytävästä keskustelusta, vaan he nojaavat voimakkaasti iltapäivälehtien otsikoiden luomiin mielikuviin ja tuovat esille omat väärinkäsityksensä puhumalla kyttäyskulttuurista ja rinnastamalla nykyisen rasisminvastaisen keskustelun totalitarismiin ja 1970-luvun taistolaisuuden puhdasoppisuuden vaatimuksiin.

Ohjelman luonnontieteilijöiltä puuttuu selvästikin kriittinen ymmärrys rasismista ja rodullistamisesta. Tässä tiivistettynä kriittinen näkökulma rasismiin ja rodullistamiseen:

Rotu ei ole ihonväriin sidottu fakta vaan sosiaalinen konstruktio, johon vaikuttavat historiallinen ja kulttuurillinen konteksti ja valtasuhteet. Rodullistaminen (racial formation) on prosessi, jossa rodullisia kategorioita luodaan, muovataan ja tuhotaan (Omi ja Winant, 2015: 109), ja tämän prosessin tuloksena on rodun käsite. Käsitettä ei tule sekoittaa 1940- ja 1950-luvuilla vallalla olleeseen tieteellisen rasismin popularisoimaan rotuteoriaan, jonka mukaan rotu on biologinen ja geneettinen käsite. Esimerkiksi valkoisuus on tarkoittanut eri aikoina eri asioita, ja hyvä esimerkki mustuudesta on ns. yhden tipan sääntö (one drop rule), jonka mukaan yksikin tippa afrikkalaista verta tarkoitti Yhdysvaltain lainsäädännön silmissä sitä, että ihminen on musta, oli hänen ihonvärinsä mikä tahansa. Suomen kontekstissa saamelaisia ei ole käsitetty valkoisina, vaan heidät on rodullistettu joksikin muuksi. Vaikka puhumme rodusta sosiaalisena konstruktiona, se ei tarkoita sitä etteikö sillä olisi todellisia vaikutuksia – päinvastoin, rodulla on hyvin voimakkaita materiaalisia vaikutuksia. Tässä huomaamme sen, miten voimakkaasti näihin merkityksiin vaikuttaa vallalla oleva ajatus rodusta ja siitä, kenellä on valtaa määritellä rotu.

Rotu sosiaalisena konstruktiona ei myöskään tarkoita sitä, että rotu olisi pelkästään joukko merkityksiä, jotka on yhdistetty joihinkin kasvonpiirteisiin, silmien väriin tai hiustyyppiin, vaan on selvää, että osa suomalaisista näyttää erilaiselta. Sitä, että näitä ulkonäöllisiä eroja (Eskolle ja Osmolle fenotyyppieroja) ja niiden johdosta syntyviä yhteiskunnallisia eroja ei paremman maailman toivossa tahdota myöntää, kutsutaan englanniksi termillä colorblind racism, värisokea rasismi (Bonilla-Silva 2010). Värisokealla rasismilla sivuutetaan täysin erilaisten ihmisten eri kokemukset ja siirretään vastuuta yhteiskunnasta yksilöille – ruskean yksilön kokema syrjintä ei olekaan tosiasiassa rasismia, vaan yksilössä on jotain vikaa, joka estää tätä rikkomasta lasikattoja ja muita esteitä. Sen lisäksi että värisokea rasismi sivuuttaa rodullistettujen ihmisten rasismin kokemukset, se on kätevä työkalu rasismin yhteiskunnallisen rakenteellisuuden ylläpitämiseen sen poistamisen sijaan. Samalla sillä vahvistetaan vanhanaikaisia stereotypioita ja ennakkoluuloja.

On siis mielenkiintoista, että Sannikka on valinnut vieraikseen ihmisiä, joilta puuttuu kriittinen käsitys puheenaiheesta, ellei kyseessä ollut tietoinen provokaatioksi tulkittava valinta kutsua juuri nämä ihmiset. Tammisalo on ainakin vuonna 2006 julkaistussa kirjassaan, Keisarinnan uudet (v)aatteet, ymmärtänyt sukupuolentutkimuksen käsitteet ja lähtökohdat väärin, ja tutkimusetiikan yliopistonlehtori Kristina Rolin ansiokkaasti kumoaakin nämä Tammisalon väärinkäsitykset kirjan arvostelussa Tieteessä tapahtuu -julkaisussa. Ymmärtääkseni Valtaojallakin on hyvin vähänlaisesti kosketuspintaa rasisminvastaiseen työhön ja aiheeseen liittyvään tutkimukseen. Valtaojan kiinnostus aiheeseen kiteytyykin käsien levittelyyn hänen kysyttyään Ebrahimilta, mitä hän voi tehdä, ja saatuaan vastauksen, joka ei häntä miellytä. Tämä on naurettava positio arvostetulta tutkijalta, joka varmasti osaa hakea tietoa aiheesta halutessaan ja joka asemaansa hyväksi käyttäen voisi tehdä paljon hyvää, mutta tyytyy siihen, että koska hänen hyvät tarkoitusperänsä ja “hyvät” tekonsa eivät riitä, ei hänen tarvitse enää tehdä muuta. Vierasvalintojen lisäksi Sannikka kehystää ohjelman etukäteen jo sellaiseksi, jossa keskustellaan huonoista keinoista vaikuttaa, ja jo jakson ensimmäisen minuutin aikana käydään läpi hyvin asenteellisesti (ja myös virheellisesti) vaikutuskeinoja. Ohjelman vieraiden ajatusmaailmaa, päätöstä heidän kutsumisestaan ja ohjelman kehystä tarkastellessa ei jää juuri vaihtoehtoja kuin tulkita jakso kokonaisuudessaan tietoiseksi provokaatioksi.

Alla avaamme Sannikan mainitsemia keinoja, jotka hänen mukaansa voivat olla haitallisia:

Cancel-kulttuuri
Tästä on kirjoitettu valtavasti, mutta vallalla olevan käsityksen mukaan tämä on jokin automaattinen mekanismi, jolla ihmisiä ajetaan pois vallan asemista ja jolla väärillä perusteilla tuomitaan ihminen täysin. Tällä oikeutetaan pitkälti jo kliseeksi muodostunutta ajatusta ettei “mitään enää uskalla tai saa sanoa”. Mutta kuten Ebrahimi toteaa haastattelussa, tämä voidaan myös kehystää vastuunottamisen kulttuuriksi, jonka äärimmäinen muoto cancelöinti on. Ja mitä tulee siihen, että ihmisten täytyisi nykyisin jatkuvasti varoa sanomisiaan, se on suhteessa pieni vaiva aidosti yhdenvertaisen yhteiskunnan eteen.

Ihmisten lokerointi
Segregaatiosta eli erottelusta pitäisi ehdottomasti pyrkiä eroon, mutta Sannikka onnistuu sekoittamaan yhteen erottelevan syrjinnän ja ihmisten identiteettien haltuunoton. Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten sensitiivisyys on ymmärretty täysin väärin, ja siitä, millä tavalla värisokea rasismi vaikuttaa. Ruskeaksi identifioituminen ei tarkoita, että ihminen tahtoo erottautua joukosta ja asettaa itsensä tahallaan ulkopuoliseen asemaan valkoisessa yhteiskunnassa, joka muutenkin pitää muita kuin valkoisia huonompana. Sen sijaan ruskeuden esilletuominen palvelee ainakin kahta tarkoitusperää: valkoisuuden normin näkyväksi tekeminen ja kyseenalaistaminen sekä rasismin kokemuksista kertominen. Se, että kykenemme tunnustamaan ihmisten erilaisuuden ei suinkaan ole lokerointia, vaan se avaa yhteiskunnan ihmisenä olemisen normeja ja mahdollistaa rasismiin ja muihin siihen liittyviin ongelmiin puuttumisen, koska tällöin tunnustetaan myös rasismin olemassaolo. Tätä Ebrahimi tarkoittaa kun hän puhuu valkoisten ihmisten epämukavuuden tunteesta – kun ruskea ihminen tuo esille olevansa ruskea, hän haluaa sen olevan yhtä neutraali asia kuin valkoisuus, kun taas valkoisille ihmisille tulee herkästi päinvastainen reaktio ja he tahtovat kieltää ruskeilta ihmisiltä ruskeana olemisen ja haluavat, että he olisivat vain ihmisiä. Tämä reaktio pyyhkii pois ne rasistiset mekanismit, jotka vaikuttavat ruskeiden ihmisten olemassaoloon, ja väheksyy yhteiskunnan näkymätöntä rasismia.

Me vastaan te –mentaliteetti
Sannikan esille tuomat esimerkit me vastaan te -mentaliteetista ovat niin absurdeja ja vailla kontekstia, ettei niitä pysty tämän tekstin aikana käsittelemään.

Avoimen dialogin estäminen
Sannikka esittää esimerkin, jossa joitakin puhujia on estetty pääsemästä tapahtumiin vain siksi, että he ovat olleet eri mieltä joidenkin kanssa. Ei kuitenkaan ole olemassa mitään liikettä, joka tätä harjoittaisi tai boikotoisi tapahtumia. Suomessa ei ymmärtääkseni ole rasisminvastaisia liikkeitä, jotka systemaattisesti toimisivat näin, vaan nämä ovat usein tapauskohtaisia ja nostavat esille kysymyksen siitä, kenellä on oikeus puhua, missä tiloissa ja mistä aiheesta. Sannikan ohjelman tapauksessa tämä esimerkki on sikäli surullinen, että myöskään Valtaoja ei ole valmis avoimeen keskusteluun vaan kieltäytyy kuuntelemasta Ebrahimia ja oppimasta uusia toimintatapoja omiensa rinnalle tai tilalle ja tekeytyy uhriksi.

Kulttuureista oppimisen kieltäminen
Tämän otsikon alla Sannikka osoittaa jälleen, ettei ymmärrä mistä kulttuurisessa omimisessa (cultural appropriation) on varsinaisesti kyse. Tähän liittyvän keskustelun lähtökohta on aina sosiohistoriallinen konteksti ja valta-asema, ja riippuu täysin, mistä symboleista, hiusmalleista tai vaatteista puhutaan. Saamenpuvusta (gákti) puhuttaessa keskustelussa täytyy lähteä saamelaisten historiasta Suomessa ja Saamenmaan koloniaalisesta asemasta. Erityisen tärkeää on ottaa huomioon saamelaisten pakkosuomalaistaminen: heiltä vietiin kieli ja kulttuuriset tunnukset, ja heitä käytännössä rankaistiin saamelaisuudesta. Näin kehystettynä on ehkä helpompi ymmärtää, miksi saamenpukuihin liittyy niin paljon kulttuurillisia merkityksiä ja miksi saamenpukua käyttäviin valkoisiin suomalaisiin suhtaudutaan niin penseästi.

Kyttäyskulttuurista yhdenvertaisuuteen ja aktiiviseen rasisminvastaiseen toimintaan
Rasisminvastaisen toiminnan pitää olla lähtökohtaisesti aktiivista ja siihen sitoutuneiden ihmisten täytyy olla valmiita uudistumaan, hakemaan uutta tietoa ja sisäistämään ne etuoikeudet ja olemassa olevat valta-rakenteet joiden keskellä elämme ja jotka vaikuttavat muun muassa arkielämäämme, arvoihimme ja siihen miten maailmaa katsomme. Tällöin antirasistin täytyy sietää tukalaa oloaan ja pyrkiä ymmärtämään mahdollisia virheitään. Tämä ei ole meistä kyttäyskulttuuria, vaan me tahdomme aidosti käydä keskustelua suomalaisen yhteiskunnan kipupisteistä. Toisaalta olemme väsyneet siihen, että joudumme jatkuvasti puolustelemaan olemassaoloamme ja meidän lähtökohtiamme. Osmon ja Eskon mielestä tämä vaikuttaa kyttäyskulttuurilta ja puhdasoppisuuden vaatimiselta, koska olemme tehneet heidän hyvesignaloinnistaan ja hyvää tarkoittavista teoistaan merkityksettömiä ja tuoneet esille niiden tyhjänpäiväisyyden. Vaadimme heiltä parempaa, koska tiedämme heidän pystyvän parempaan.

Puhe on teko, ja siksi myös sanoilla on merkitystä. Yksi rasistisen toiminnan määritelmä on, että se luo tai toisintaa sorron tai syrjinnän rakenteita rodullisten kategorioiden perusteella (Omi ja Winant, 2015: 128). Tällöin tarkoitusperillä ei ole merkitystä, jos puheellaan tulee luoneeksi tai toisintaneeksi syrjinnän rakenteita. Sannikan vaatimus siitä, että ystävällisillä aikeilla sävytetyt kysymykset tai teot tulisi aina tulkita positiivisesti on absurdi, koska vaatimuksessa annetaan ymmärtää, ettei ystävällisin aikein kysytty loukkaava kysymys voi olla loukkaava.

Marja Sannikka valkoisena ihmisenä omassa televisio-ohjelmassaan – vierainaan niin ikään valkoiset Esko Valtaoja ja Osmo Tammisalo – määrittelee ruskeille ihmisille väärät tavat joilla me – rodullistetut, ruskeat ihmiset, jotka kohtaamme rasismia päivittäin – olemme tehneet rasisminvastaista työtä. Tässä valossa Sannikan esittämä Martin Luther King, jr. sitaatti “Vihalla ei voi taistella vihaa vastaan” (alkup. Hate cannot drive out hate, only love can do that) vaikuttaa irvokkaalta, koska myös aikalaistensa silmissä Kingin keinot olivat huonoja ja kyseenalaisia. King joutui vankilaan keinojensa vuoksi, ja häntä painostettiin sekä valtion taholta että kansalaisoikeusliikkeen sisältäkin vaihtamaan vaikuttamiskeinojaan.

Ja ei, emme mainitse Sannikan, Valtaojan tai Tammisalon ihonväriä erotellaksemme heitä meistä muista vaan tuodaksemme esille heidän etuoikeutensa, joka heille on suotu heidän valkoisuutensa johdosta. Etnisyyden tai rodun ääneen sanominen ei ole sama asia kun etnisyyden tai rodun perusteella luokitteleminen. Sannikka ei ymmärrä, miten tärkeää on löytää kieltä, jonka kautta kuvaamme itseämme, kokemuksiamme ja sitä todellisuutta, jota kollektiivisesti elämme. Yhteisen kielen ja niin sanotun “luokittelun” kautta voimme löytää muita ihmisiä, jotka jakavat kokemusmaailmamme. Tämä on erityisen tärkeää vähemmistöihin kuuluville ihmisille, jotka kokevat valtavaa ulkopuolisuutta suomalaisessa yhteiskunnassa.

Siinä, missä Sannikka toteaa ohjelman loppujuonnossa kaivanneensa yhteisiä keinoja taistella syrjintää vastaan, jäävät konkreettiset teot jo keskustelun aikana olemattomiksi. On suorastaan tekopyhää puhua rasismin- ja syrjinnänvastaisuuden tärkeydestä, jos vieraiden annetaan kritiikittä käyttää avoimen rasistista kieltä. Jos rasismin ja syrjinnän vastustaminen olisi Sannikalle niin tärkeää kuin hän väittää, olisi hän puuttunut Valtaojan puheisiin heti kommentin jälkeen eikä hakenut ymmärrystä Ebrahimilta tai Valtaojalta itseltään. Tässä onkin niin Sannikalle, Valtaojalle ja Tammisalolle tuhannen taalan paikka lunastaa puheensa hyvistä aikeistaan. Olemme antaneet lyhyen oppimäärän rodullistamisesta ja rasismista, käyneet läpi vaikutuskeinot meidän näkökulmastamme ja lisänneet tekstin loppuun lähdeluettelon ja tutustumisen arvoisia teoksia, joissa käydään tätä keskustelua vielä syvällisemmin. Mikäli olette tosissanne siitä, että meillä on yhteiset päämäärät, tutustutte tarkemmin tähän keskusteluun ja tuotte pöydälle vaikuttamiskeinoja, jotka tekin hyväksytte. Ehdotukset voitte lähettää meille esimerkiksi tätä kautta.

Kirjoittajat ovat Fem-R:n jäseniä.

Päivitetty 23.11. klo 22.26: kielenhuollollisia ja luettavuutta edistäviä muutoksia ja asiavirheiden korjauksia.

Lähteet ja lisää luettavaa
Bonilla-Silva, Eduardo. 2010. Racism without racists: color-blind racism and racial inequality in contemporary America. Lanham: Rowman & Littlefield cop.
Davis, Angela Y. 2021. Naiset, rotu ja luokka. Tallinna: Tutkijaliitto.
Eddo-Lodge, Reni. 2021. Miksi en enää puhu valkoisille rasismista. Gummerus.
Hill, Jane. 2008. The Everyday Language of White Racism. Malden: Wiley-Blackwell.
Keskinen, Suvi, Minna Seikkula ja Faith Mkwesha (toim.) 2021. Rasismi, valta ja vastarinta – Rodullistaminen, valkoisuus ja koloniaalisuus Suomessa. Tallinna: Gaudeamus.
Omi, Michael and Howard Winant. 2015. Racial Formation in the United States. 3rd ed. New York: Routledge.
Rolin, Kristina. (2006). ”Näyttö naistutkimuksen epätieteellisyydestä jäi esittämättä” Kirja-arvostelu Jussi K.Niemelän & Osmo Tammisalo: Keisarinnan uudet (v)aatteet – naistutkimus luonnontieteen näkökulmasta.Helsinki, Terra. Tieteessä tapahtuu, (8), 57-61.
Shukla, Nikesh (toim.) 2016. The Good Immigrant. Unbound.
Tatum, Beverly Daniel. 1997. “Why Are All the Black Kids Sitting Together in the Cafeteria?” and Other Conversations About Race. Basic Books.

Euroopan komission uusi salkku ylläpitää valkoisen ylivallan retoriikkaa

Kirjoitettu kirjoittaja &s

Uuteen Euroopan komissioon on suunniteltu salkku nimellä eurooppalaisen elämäntavan suojeleminen, jonka tehtäviin kuuluu maahanmuuttoon liittyvät teemat. Fem-R arvostelee ankarasti komission vastuutonta päätöstä omaksua valkoista ylivaltaa pönkittävää retoriikkaa, jossa eri vähemmistöihin kuuluvia ihmisiä rodullistetaan ja heistä maalataan uhkakuvia. 

Salkun nimi on viimeisin esimerkki  vaarallisesta kehityssuunnasta, jossa ruskeista ihmisistä luodaan yhteiskunnallisessa keskustelussa syntipukki yhteiskunnallisiin haasteisiin ja ongelmiin, asunnottomuudesta työttömyyteen. Salkun tehtävänkuva viittaa yksiselitteisesti siihen, että maahanmuuttajien, erityisesti turvapaikanhakijoiden, määrään pitää puuttua määrätietoisesti: muutoin eurooppalainen elämäntapa on vaarassa. Maahanmuutto on EU:lle ensisijaisesti turvallisuuskysymys, joka usein jättää varjoonsa muut maahanmuuttoon liittyvät teemat, kuten sosiaalinen kestävä kehitys ja ihmisoikeudet.

Euroopan komission päätös omaksua äärioikeistolaisen kieltä on huolestuttava kehitys, joka vaarantaa entisestään erityisesti ei-valkoisten turvallisuutta ja yhdenvertaisuutta Euroopan unionissa. Väkivallan, häirinnän ja syrjinnän uhka on arkipäiväistä monelle ruskealle Euroopan Unionissa. Viime vuonna julkaistun tutkimuksen mukaan kolmannes afrikkalaistaustaisista eurooppalaisista on kokenut viiden viime vuoden ajan rasistista ahdistelua. 

Rasismia normalisoivan kielenkäytön omaksuminen EU:n päätöksentekoelimessä lisää väkivallan ja häirinnän uhkaa, sillä kieli luo ja rakentaa elämäämme todellisuutta. Fem-R vaatii, että salkun nimeä muutetaan välittömästi ja maahanmuuttoa käsitellään Euroopan komissiossa ensisijaisesti ihmisoikeuskysymyksenä, eikä ainoastaan turvallisuusuhkana. 

Euroopan komission tuleva puheenjohtaja Ursula von der Leyen kuvaili uutta komissiota “yhtä monimuotoiseksi kuin Eurooppa on”. Komissio koostuu kuitenkin yksinomaan valkoisista, keski-ikäisistä ja vammattomista henkilöistä. Puheenjohtajan havainto “monimuotoisuudesta” on hälyttävä ja osoittaa, ettei vähemmistöjä (haluta) nähdä eurooppalaisessa yhteiskunnassa. Fem-R pyrkii omalla toiminnallaan raivaamaan tilaa marginalisoiduille äänille sekä lisäämään erityisesti rodullistettujen representaatiota. Fem-R vaatii myös EU:ta huomioimaan yhdenvertaisen representaation päätöksenteon jokaisella tasolla.


Fem-R vaatii Finnkinoa lopettamaan perussuomalaisten rasistisen vaalivideon esittämisen

Kirjoitettu kirjoittaja &s

Finnkino esittää elokuvateattereissaan perussuomalaisten vaalivideon, jossa ruskeita ja mustia ihmisiä rodullistetaan esittämällä heidät väkivaltaisena uhkana Suomen turvallisuudelle. Videossa väitetään, että rodullistettujen ihmisten takia naiset ja lapset eivät voi enää kävellä kaduilla Suomessa. Perussuomalaisten video ylläpitää vaarallisia ja haitallisia oletuksia rodullistetuista ihmisistä, joiden seurauksena oikeutetaan rodullistettuihin kohdistuvaa syrjintää, vihapuhetta ja väkivaltaa.

Videon esittäminen Finnkinon elokuvateatterissa normalisoi yhteiskunnassa esiintyvää rasismia, joka ajaa rodullistetut ihmiset marginaaliin ja aiheuttaa turvattomuutta rodullistettujen keskuudessa. Fem-R vaatii Finnkinoa välittömästi lopettamaan rasistisen videon esittämisen, koska sen sisältämä väkivalta ja rasismi vaarantavat ruskeiden ja mustien suomalaisten turvallisuuden.

“Finnkinon päätös esittää perussuomalaisten video on viimeisin osoitus muuttuvasta yhteiskunnastamme, jossa rasismi arkipäiväistyy ja on osa jokapäiväistä politiikkaa. Yrityksen mukaan demonisoivaa ja poliittista väkivaltaa sisältävää teos on sama asia, kuin muiden puolueiden vaalikampanjat. Tällainen ajattelutapa on askel lähemmäksi sellaista todellisuutta, jossa rasismi ei ainoastaan ole arkipäiväistä, mutta jopa oikeutettua”, sanoo Fem-R:n toinen puheenjohtaja Nitin Sood.

“Yleisöllä ei ole mahdollisuutta valita mainoksia, joita näkee elokuviin mennessä. Se tarkoittaa, että monet rodullistetut ihmiset joutuvat katsomaan teattereissa, kuinka heidät esitetään hirviöinä ja uhkana suomalaiselle yhteiskunnalle. Monet näistä ihmisistä ovat asuneet ja eläneet koko elämänsä Suomessa, mutta Finnkinon esittämä mainos esittää heidät ulkopuolisina omassa kotimaassaan. Tällaisella toiminnalla Finnkino on osallisena rasismin normalisoitumiseen”, kommentoi Fem-R:n puheenjohtaja Aurora Lemma.

“Perussuomalaiset esittää videossaan rodullistetut ihmiset uhkana naisten ja lasten turvallisuudelle. Kyseessä on puolue, joka on johdonmukaisesti vastustanut naisten ja muiden vähemmistöjen oikeuksien turvaamista esimerkiksi äänestämällä tasa-arvoista avioliittolakia vastaan ja torjumalla suostumusperustaisen lainsäädännön sekä translain uudistuksen. Tästä huolimatta heidän mielestään rodullistetut ihmiset tekevät Suomesta turvattoman naisille”, Fem-R:n puheenjohtajat jatkavat.

Fem-R vaatii Finnkinoa lopettamaan videon esittämisen elokuvateattereissaan. Minkään yhteiskunnallisen toimijan ei pidä toimia alustana rasismille. Lisäksi Fem-R suosittelee, että yritys laatii eettisen mainonnan periaatteet, jotta Finnkino ei tulevaisuudessa enää näyttäisi rasistista, sekstistä, homo- ja transfobista tai muutoin syrjivää materiaalia.

Rasismin normalisointi

Kirjoitettu kirjoittaja &s

Rasismista ei saa tulla normaali, arkinen asia. Normaalia siitä tulee silloin, kun sitä ei tunnisteta, ei tunnusteta tai siltä suljetaan pahimmassa tapauksessa silmät kokonaan.

Rasismi on monitahoinen ilmiö, jonka osoittaminen on myös hyvin moninaista. Se ei ole aina fyysisesti haavoittavaa suoranaista väkivaltaa vaan arkipäivän rasismia voivat olla mm. ylimieliset ja arvioivat katseet, syrjiminen, ryhmästä poissulkeminen tai epäkunnioittavat huutelut liittyen etniseen taustaan.

Rasismi ruokkii epätasa-arvoa yksilöiden ja ryhmien välillä. Sen voisi sanoa olevan jopa sairaus. Sairaus, jonka ennaltaehkäisemiseen on pureuduttava jo hyvissä ajoin. Sairaus, jonka torjumiseen meidän kaikkien on pyrittävä. Vaikka se monelle saattaa tuntua hyvin tavoitteelliselta, voimme jokainen tehdä ennaltaehkäisyn eteen hommia.

Habiba Ali

Teksti on osa Fem-R:n #ihmisoikeuslupaus-kampanjaa.

Kirje ystävälleni

Kirjoitettu kirjoittaja &s

Rakas ystäväni,

Meistä puhutaan jälleen. Se ei tietenkään ole uutta, koska olemme jatkuvasti yhteiskunnan ajankohtaisempia puheenaiheita, mutta viime viikkojen keskustelun raivokas volyymi on aiheuttanut minussa senkaltaista ahdistuneisuutta, jota en ole aiemmin kokenut. En edes sinä syksynä, jolloin joistain meistä puhuttiin katastrofisina luonnonilmiöinä.

Minua pelottaa, kuten sinua ja monia muita meistä. Mutta ennen kuin voimme puhua siitä, ennen kuin voimme purkaa sitä vihaa meitä kohtaan, ennen kuin voimme aloittaa keskustelun rasismista, joka velloo syvässä suomalaisissa rakenteissa, meidän pitää sanoittaa tunteemme julmista ja hirvittävistä tapahtumista, joita on tullut esiin niin Oulussa kuin Helsingissä.

Meiltä odotetaan toistuvasti todisteita uskollisuudesta suomalaisille arvoille. Jos kertoisin mieltäni piinaavasta pelostani, joka on ollut viime viikkojen keskustelujen seurausta, ilman, että tuomitsen suorasanaisesti lapsiin kohdistuvan seksuaalisen väkivallan, minut leimattaisiin tahdittomaksi hirviöksi, joka haluaa siirtää painopisteen muualle ja väheksyy väkivallan kohteiden kokemuksia.

Seksuaalinen väkivalta on väärin. Minä tuomitsen kaiken seksuaalisen väkivallan ja hyväksikäytön, enkä millään puolusta Oulun tai Helsingin tapausten tekijöitä. Valehtelisin, jos väittäisin, etten toivoisi heille tapahtuvan jotain äärettömän pahaa. Sitä samaa minä toivon elokuvissakin niille pahiksille, jotka satuttavat ja käyttävät väkivaltaa. Haluan, että paha saa palkkansa. Petyn, ellei jotain yhtä riipivää tapahdu pahikselle ja tai elokuva jättää lopun juuri sen verran avoimeksi, että katsoja itse päättäköön mitä hänelle käy. Se ei tyydytä minun kostonhimoani, joka elää kaikissa meissä.

Mutta tämä ei ole elokuva tai ainakaan minä en ole siitä tietoinen. Elämme (ainakin vielä) todellisuudessa, jossa jokaiselle ihmiselle kuuluvat ihmisoikeudet ja me emme voi langettaa kuolemantuomiota tai lähettää ihmisiä maahan, joka olisi sama asia kuin kuolemantuomio. Vaikka kuinka vihaisia olisimme ja kuinka janoaisimme sitä kostoa, kenenkään ihmisoikeuksia ei voi riistää. Vääryyden korjaaminen toisella vääryydellä ei tee kenestäkään sankaria.

En tiedä, kuinka kauan tämä todellisuus tulee kestämään. Jo pitkään on ollut puhetta perustuslakifundamentalismista ja tahtoa muuttaa ihmisoikeussopimuksien tulkintoja tai itse sopimusten sisältöä on kova ja kovenemassa päin. Jos se onnistuu, siitäkin varmaan tulevaisuudessa syyttämään meitä. Koska juuri mehän emme välitä ihmisoikeuksista.

Mutta ystäväni, kuten sanoin, minä tuomitsen kaikenlaisen seksuaalisen väkivallan. Olen pahoillani, että seksuaalisen väkivallan kohteet ovat joutuneet kokemaan sen kaiken, jota en edes pysty kuvittelemaan ja saatikka edes sanoittamaan. Mediassa raportoidut tapaukset ovat saaneet minut voimaan pahoin, kuten aina. Mutta minun ei tarvitse kertoa sinulle siitä sen enempää. Sinä tiedät seksuaalisen ja sukupuolittuneen väkivallan historian Suomessa. Mutta minun oli vain sanottava tämä, koska me emme voi puhua tapauksia seuranneesta keskustelusta pyytämättä ensin anteeksi.

***

Sain viime viikolla ilmoituksen, että minulle oli saapunut Postiin lähetys Toijalasta ja se pitäisi noutaa. Olin hämmentynyt ja kysyin puolisoltani, jos hän oli tilannut jotain, vaikka hän ei koskaan tilaa netistä mitään. Kumpikaan meistä ei odottanut pakettia Toijalasta. En tuntenut sieltä ketään.

Ja sillä hetkellä se pelko, joka on piinannut mieltäni siitä lähtien kun kohtasin vihapuhetta ensimmäistä kertaa, valtasi koko kehoni, täytti keuhkoni ja lamaannutti raajani. Tajusin, etten ollut missään vaiheessa salannut henkilötietojani. Äkillinen hengenahdistus sumensi ajatuksiani ja kaiken maailman kauhukuvat vaelsivat mielessäni. Joku oli vihdoin saanut tarpeeksi siitä, että Nitin Sood kirjoitti Twitterissä rasismista ja halusi lähettää yllätyksen, kenties pernaruttoa tai muuta yhtä viatonta.

Olen ehkä katsonut liikaa elokuvia, myönnän. Mutta keskustelu meistä on kiihtynyt. Monien poliitikkojen esittämät ratkaisut seksuaalisen väkivaltaan liittyvät ratkaisut tavalla tai toisella meihin. Media toistaa tätä kerrontaa, jossa seksuaalinen väkivalta on liitetty suurimmaksi osaksi meihin.

Se ei ole uutta. Viime syksynä eräs ministerimme sanoi, että lähisuhdeväkivallan kokeneiden pelottavan korkea määrä johtuu meidänkaltaisista perheistä, joissa tasa-arvon tila ei ole yhtä hyvä kuin (valkoisissa) suomalaisperheissä. Naisten sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien puutteellisuus johtuu monien mielestä meistä. Se on juuri meidän vika, että translakia ei ole uudistettu ihmisoikeusperustaisemmaksi tai lähisuhdeväkivalta on edelleen soviteltavissa. Meistähän se johtui, että Suomi oli viimeinen Pohjoismaa, jossa tasa-arvoinen avioliittolaki tuli voimaan.

Se, että meitä ruskeita ja mustia ihmisiä syytetään kaikesta pahasta Suomessa, ei tosiaan ole mitään uutta. Mutta keskustelu Oulusta on erilainen. Siinä luodaan rohkeammin sellaista narratiivia, jossa me olemme pahiksia ja kaikki paha juontaa meidän kulttuureihin ja ihonväriin. Sitä toistetaan uudelleen ja uudelleen, jopa osa meistä osallistuu toiseuttavan kerronnan kehittämiseen ja ylläpitämiseen, jolloin siitä tulee entistä vakuuttavampi. Me olemme paha, joka saa palkkansa ennen pitkää ja minua pelottaa, mitä meille tehdään.

***

Meistä ei ole kuulemma koskaan aiemmin puhuttu, jonka takia Suomi maksaa nyt kallista laskua sinisilmäisyydestään. Vasta Oulun tapaukset ovat herättäneet keskustelua maahanmuutosta. Ei ollut aikaisemmin mitään Immosen unelmia, jossa meidät pyyhittäisiin pois ja missään vaiheessa hallitukseen ei otettu perussuomalaisia, joiden politiikka pitkältä määrää maahanmuutto. Me ruskeat ja mustat ihmiset olemme saaneet olleet rauhassa kaiken tämä ajan ennen kuin Oulu tapahtui.

Rakas ystäväni, minua on jo pitkään ahdistanut viime vuosien keskustelu meistä. Me olemme olleet vaaliteema kerta toisensa jälkeen. Emme koskaan aktiivisina tekijöinä, vaan keskustelujen ja poliittisen toimenpiteiden kohteena. Maahanmuutosta, kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoista puhutaan ja väitellään intohimoisesti, mutta kukaan ei puhu vaaleissa rasismista ja siitä, mitä kaikkea me joudumme kokemaan Suomessa, joka on myös meidän kotimme. Harvoin sitä koskaan edes kuule sanaa rasismi maahanmuuttokeskustelun yhteydessä.

Minua ahdistaa, rakas ystäväni. Olin pitkään halunnut kirjoittaa sinulle tämän kirjeen ja kertoa, etten ole koskaan ollut näin peloissani, sillä yhteiskunnallinen ilmapiiri on muuttunut entistä kovemmaksi meitä kohtaan. Yhä useammalla ihmisellä on rohkeutta puhua avoimesti siitä, että meidät pitäisi poistaa omasta kotimaastamme. Rasistinen kieli on normalisoitunut vuosien varrella ja osa jokapäiväistä politiikkaa, joka ei ole kenenkään yksinoikeus.

Tiedän, että sinä tunnet samoin ja minua surettaa, etten uskaltanut kirjoittaa aiemmin. Mutta jopa seesteisinä aikoina, jolloin toimme esille kokemamme vääryydet ja rasismin ja häirinnän, meitä vastaan hyökättiin ja pyrittiin järjestelmällisesti vaientamaan. Jos se ei ole vihapuhetta, kohtaamme väheksyntää ja meitä kutsutaan mielensäpahoittajiksi, jotka jaksavat valittaa ihan kaikesta. Ja osa jää katsomaan hiljaa sivusta, kun meidän ihmisarvoa kyseenalaistetaan.

Me emme ole koskaan eläneet aikaa, joka olisi ollut turvallinen meille. Ja tänään meillä on turvattomampi olo kuin koskaan aiemmin. Kun on hiljaa, ei tee olemassaoloaan tunnetuksi ja juuri sitä halusin – olla näkymätön, jotta kukaan ei voisi kohdistaa vihaansa minuun. Se kaikki paha maailmassa on meidän vikamme.

Me rakennamme Suomea yhtä lailla kuin muut, mutta meiltä vaaditaan enemmän. Jokaista liikettämme vahditaan ja jos yksi meistä tekee virheen, niin me kaikki muutkin saamme kuulla kunniamme. Vaikka kuinka kertoisimme unelmistamme tulla lääkäreiksi ja asianajajiksi, meitä opetetaan olemaan realistisempia ja ohjataan opintoihin, jotka eivät vaadi akateemisia taitoja. Meiltä vaaditaan uskollisuuden vakuuttamista Suomen perustuslaille, mutta samanaikaisesti selvitetään mahdollisuutta muuttaa ihmisoikeussopimuksien tulkintoja, jotta meitä ei tarvitsisi enää sietää.

Äänellämme ei ole väliä omassa tarinassamme, koska sitä kirjoitetaan puolestamme. Vaikka joskus kirjoittaisimme oman version elämästämme, sitä ei luettaisi. Aina on olemassa valkoinen ihminen, joka osaa kertoa meidän tarinaamme paremmin kuin me itse.

***

Talonyhtiöön hankittiin vuodenvaiheessa Telian laajakaista, jonka takia he lähettivät modeemin pakettina kotiosoitteeseen. Pienen selvitystyön jälkeen sainkin selville, että Telia lähettää tuotteitaan Toijalasta. Ahdistuneisuuteni tästä tilanteesta hälveni hiljalleen, jättäen kuitenkin jälkensä kehoni uumeniin. Jotakuta varmasti naurattaisi, kun kuulisi tästä. Mutta harva ihminen joutuu loppujen lopuksi jatkuvasti puolustamaan olemassaoloaan ja ihmisyyttään ja samalla pelkäämään mitä siitä seuraa, kun haluaa itselleen vain ne samat oikeudet ja kunnioituksen kuin muillakin.

Rakas ystäväni, tiedän sinulla olleen samanlaisia tunteita viime viikkoina ja haluan toivottaa sinulle voimaa ja energiaa sen kaiken paskan ja vihapuheen ja rasismin läpikäymiseksi. Sinä olet arvokas ja merkityksellinen ihminen, jonka ei pitäisi kaiken aikaa huolehtia omasta turvallisuudestaan. Sinulla on oikeus tuntea kaikkia niitä tunteita, joita viime viikkojen keskustelut ja siihen liittyvä rasismi on sinussa herättänyt. Se kaikki pettymys, se kaikki pelko, se viha ja turhautuminen, se huoli itsestäsi ja läheisistäsi, ne kaikki tunteet ovat valideja. Niitä ei tarvitse hävetä, eivätkä ne millään väheksy seksuaaliväkivallan selviytyjien kokemuksia.

Lopuksi haluan sanoa sinulle rakas ystäväni, että meillä on oikeus ottaa taukoa kaikesta siitä, mitä ympärillämme tapahtuu ja keskittyä vain ja ainoastaan itseemme. Taistelu olemassaolomme puolesta ei pääty tappioon, vaikka päättäisit siirtyä hetkeksi sivuun ja keskittyä omaan hyvinvointiisi. Se on vaikeata, mutta lepo voimaanuttaa, kirkastaa ajatuksia ja antaa toivoa paremmasta sekä yhdenvertaisesta Suomesta.

Minä otin sitä aikaa itselleni näiden keskustelujen aikana ja se on antanut minulle voimaa. Kiitos sinulle ja kaikille muille ystävilleni, jotka ovat jaksaneet taistelleet oikeuksiemme puolesta kaiken tämän ajan. Ilman teitä, en olisi voinut siirtyä sivulle ja ottaa aikaa itselleni.

Pelkään edelleen ja rasistisempi ilmapiiri ahdistaa vieläkin, mutta minulla on taas rohkeutta unelmoida tulevaisuudesta, jossa sinun ja minun ei tarvitse enää puolustaa ihmisyyttämme. Yhdessä teemme siitä totta, mutta sen eteen meidän ei ole vain taisteltava. Meidän on myös levättävä ja antaa ystäviemme puolustaa olemassaoloamme meidän puolesta.

Sinun ystäväsi,
Nitin

23 ihmisoikeusjärjestön allekirjoittama essee: Seksuaalirikokset ja poliittisten pisteiden keräily

Kirjoitettu kirjoittaja &s

Kaikki seksuaalinen hyväksikäyttö on väärin ja tuomittavaa – tekijästä riippumatta. Seksuaalisen hyväksikäytön ja väkivallan uhriksi joutuu ympäri maailmaa joka päivä tuhansia lapsia, tyttöjä ja poikia, naisia, miehiä ja muunsukupuolisia. Seksuaalinen hyväksikäyttö aiheuttaa valtavasti kärsimystä globaalisti. Siksi aiheesta Suomessa virinnyt julkinen keskustelu on erittäin tärkeä. Samaan aikaan on valitettavaa, että keskustelu on ollut hyvin yksiulotteista ja leimaavaa. Keskustelussa väkivaltaa kokeneiden äänet ovat jääneet huomiotta, eikä hyväksikäytön arkipäiväistä ja rakenteellista luonnetta ole käsitelty riittävästi. Haluamme kirjoituksellamme osoittaa tukemme kaikille seksuaalisen hyväksikäytön ja väkivallan uhreille ja kannustaa kaikkia vastuulliseen ja väkivallan kokemuksia kunnioittavaan keskusteluun.

Hyväksikäyttö ei ole uusi ilmiö. Lapsiin kohdistuva henkinen ja fyysinen väkivalta ja heidän kehojensa seksualisointi on ollut aina osa suomalaista yhteiskuntaa, paljon ennen internetiä ja kansalaisuudesta riippumatta. Alamme myös aiempaa paremmin tunnistaa, ettei seksuaalinen väkivalta kohdistu vain naisoletettuihin ja kuinka erilaiset häirinnät muodot kasautuvat esimerkiksi LHBTIQ-ihmisille. Seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja väkivallasta ei edelleenkään puhuta tarpeeksi – ei perheissä, yhteisöissä tai yhteiskunnassa.

Suomessa tapahtuu vuosittain lähes tuhat raiskausta ja suunnilleen saman verran lapsen seksuaalisia hyväksikäyttötapauksia – ja tässä luvussa mukana ovat vain tapaukset, jotka ilmoitetaan poliisille. Tiettyjen kansallisuuksien korostuminen tilastoissa on tosiasia, mutta väkivaltatilastojen selittäminen kulttuurilla patologisoi yksilön kulttuurinsa vankina toimivaksi jäseneksi ja esittää sen jäsenet automaattisena turvallisuusuhkana ja potentiaalisena raiskaajana. Seksuaalisen hyväksikäytön ja väkivallan kytkeminen ainoastaan maahanmuuttoon ja turvapaikanhakijoihin estää käsittelemästä sitä, että nämä ilmiöt ovat rakenteellisia yhteiskuntamme osia. Suomi on tunnetusti kärkipaikoilla myös sukupuolittuneen väkivallan EU-laajuisissa tilastoissa.

Yhteiskunnan syvärakenteet eivät ole muuttuneet, vaikka vaikenemisen kulttuuria on viime aikoina ryhdytty aktiivisesti murtamaan. #metoo on ollut väylä tehdä näkyväksi sitä, kuinka moni on kokenut lähentelyä ja pahimmillaan törkeää seksuaalista väkivaltaa. Hyväksikäyttöä vastaan olisi voitu ottaa vakavasti ja äänekkäästi kantaa juuri #metoo-kampanjan yhteydessä. Vaatimukset raiskaustuomioiden koventamisesta, tuki- ja turvapalvelujen lisäämisestä ja lainsäädännön muuttamisesta uhria suojaavaksi ovat kuitenkin kaikuneet kuuroille korville vuosikymmeniä.

Tämänhetkisen keskustelun pinnallisuus ja sen muukalaisvihamielinen pohjavire eivät jää epäselväksi kenellekään, joka on kuluneina vuosina tai vuosikymmeninä pohtinut sitä, miksi seksuaaliseen väkivaltaan ei tässä yhteiskunnassa suhtauduta vakavasti. On oireellista, että jo pitkään vaaditun seksuaalirikoslainsäädännön uudistamisen käynnistämiseksi tarvittiin rasistissävytteinen spektaakkeli, jossa hyväksikäyttäjäksi on nimetty ja mielletty ulkopuolinen.

Hyväksikäytetyillä ja haavoittuvassa asemassa olevilla ei edelleenkään ole ääntä tässä keskustelussa. Heidän puolestaan puhuvat nyt poliittisia irtopisteitä hakevat tahot, joita sukupuolten tasa-arvon edistäminen, seksuaalinen väkivalta ja sitä ylläpitävien rakenteiden purkaminen ei muissa yhteyksissä kiinnosta. Nämä tahot ovat myös torpanneet niitä toimenpideyrityksiä, joilla on pyritty edistämään koulutus- ja työllistymispolkuja ja mielenterveyspalveluiden saatavuutta, eli rakentaa maahanmuuttaneiden edellytyksiä olla osa tätä yhteiskuntaa.

Kollektiivisen hysterian lietsomisesta ovat vastuussa poliitikot läpi poliittisen kentän, samoin kuin media, joka on levittänyt osin sensaatiohakuisesti rakennettuja uutisia ilman riittävää taustoitusta. Seksuaalisen väkivallan ja hyväksikäytön nouseminen valtakunnan puheenaiheeksi voi kuitenkin myös versoa hyvää. Oikeusministeri on vihdoin käynnistämässä seksuaalirikoslainsäädännön kokonaisuudistuksen, jonka keskeisiä elementtejä ovat kauan vaadittu suostumusperiaate sekä alle 16-vuotiaiden seksuaalisten hyväksikäyttöjen katsominen raiskauksiksi.

Emme voi kuitenkaan tuudittautua illuusioon siitä, että kysymykset tasa-arvosta ja oikeudesta koskemattomuuteen otettaisiin nyt vakavasti. Jos näihin asioihin reagoidaan ainoastaan maahanmuutosta käytävän keskustelun yhteydessä, tulee aihe painumaan maan alle jälleen, kun tekijät ovat valkoisia suomalaisia. Meidän on pidettävä huoli siitä, että sukupuolittuneen väkivallan kitkemiseksi tehdään konkreettisia toimia. Istanbulin sopimuksen täysimääräinen toteuttaminen ja sille riittävien resurssien jakaminen olisi ensimmäinen askel. Emme voi enää antaa erinäisten poliittisten tahojen kaapata keskustelua naisten asemasta. Silloin se nousee pinnalle vain, kun väkivaltaa kokeneiden kärsimykset hyödyttävät rasistista nationalistista agendaa.

Allekirjoittajat
Anti-Racism Media Activist Alliance (ARMA)
ARF (Anti-Racist Forum)
Critical Race Studies Network Finland
Fem-R (Feministinen ja antirasistinen kansalaisjärjestö)
ETMU ry (Etnisten suhteiden ja kansainvälisen muuttoliikkeen tutkimuksen seura)
Heseta ry
Kotimajoitusverkosto
Liikkukaa – Sports For All
Naisasialiitto Unioni ry
Miehet ry
Monika-Naiset liitto ry
Rasisminvastainen tutkijaverkosto Raster
Ruskeat tytöt
SahWira Africa international ry
Seta ry
Siitä viis – tutkijakollektiivi
Sopu ja Bahar -työ / Loisto setlementti ry
Sukupuolentutkimuksen seura
Suostumus2018
Trasek ry
Tutu ry (turvapaikanhakijoiden tuki ry)
Vapaa Liikkuvuus verkosto
We see you ry

Martin Luther King ei uskonut värisokeuteen

Kirjoitettu kirjoittaja &s

 

Identiteettipolitiikka on aiheuttanut äärioikeiston nousun. Tämä on keskeinen argumentti Amy Chuan keväällä julkaistussa artikkelissa “How America’s identity politics went from inclusion to division”. Keskustelu identiteettipolitiikasta on Suomessakin tunteikasta ja sekavaa. Mutta mitä termillä edes tarkoitetaan ja miksi Martin Luther King vedetään aina mukaan?

Identiteettipolitiikan käsitettä käytettiin ensimmäisiä kertoja mustista feministeistä koostuvan The Combahee River kollektiivin kannanotossa 1977,

“We realize that the only people who care enough about us to work consistently for our liberation are us. Our politics evolve from a healthy love for ourselves, our sisters and our community which allows us to continue our struggle and work. This focusing upon our own oppression is embodied in the concept of identity politics.”

Identiteettipolitiikalla tarkoitetaan poliittista toimintaa, jossa kiinnitetään erityistä huomiota marginalisoidun ihmisryhmän kokemaan sortoon yhteiskunnassa. Termiä on kuitenkin käytetty, ja käytetään edelleen, hyvin vaihtelevan poliittisen toiminnan kuvaamiseen. Identiteettipolitiikkaa on kautta historian toiminut välineenä marginalisoitujen ryhmien vapauden tavoittelussa. Arabinationalismi, panafrikkalaisuus, Black power movement, kaikki nämä ideologiat ovat onnistuneet saamaan poliittisia oikeuksia niin etnisille vähemmistöille länsimaissa, kuin kolonialialisoiduille kansoille Afrikassa ja muualla.

Yllä mainitut liikkeet ovat aina synnyttäneet vastustusta ja syytöksiä erottelusta rodun perusteella. Myös nykyhetkessä monet kokevat, että identiteettipolitiikka on jakavaa, jopa rasistista. Jotkut poliittiset kommentaattorit syyttävät sitä myös äärioikeiston noususta (1). Sanotaan, että meidän kaikkien pitäisi siirtyä kohti universalismia, sillä yhden ryhmän korostaminen on rasistista. On kuitenkin olemassa yhteiskunnallisia ilmiöitä, jotka kohdistuvat yksinomaan, tai voimakkaammin, tiettyihin vähemmistöihin. Esimerkiksi voisi ottaa Helsingin asuntotilanteen: asuntojen kalliit hinnat ja huono saatavuus koskettavat kaikkia, mutta jos kuulut etniseen vähemmistöön, on sinun vielä vaikeampi saada mitä tahansa asuntoa rakenteellisen syrjinnän vuoksi (2). Ratkaisu yleiseen asunto-ongelmaan ei ratkaise vähemmistöjen ongelmia täysin, sillä vaikka ongelma koskettaa kaikkia, se koskettaa meitä eri tavoin. Tarvitaan identiteettipolitiikkaa, sillä jälkimmäisen ongelman ydin piilee identiteetissä.

Identiteettipolitiikan sanotaan korostaneen myös “valkoista identiteettipolitiikkaa”, eli valkoisten poliittisten oikeuksien ajamista. Kyseisen retoriikan (identiteettipolitiikan soveltaminen valkoisiin) käyttäminen on itsessään osoitus termin väärinymmärryksestä. Läntisessä maailmassa on tuotettu vuosikymmenien ajan dataa, joka osoittaa ei-valkoisten vähemmistöjen huonomman aseman näissä yhteiskunnissa. Tätä dataa löytyy myös Suomesta (2-9). Siispä identiteettipolitiikan rakentaminen valkoisten aseman parantamiseen on paradoksi, sillä valkoisten asema verrattuna muihin etnisiin ryhmiin on parempi. Toisin sanoen, valkoiset eivät ole syrjitty etninen ryhmä. Tämä ei tarkoita, etteikö valkoisilla henkilöillä voisi olla huono yhteiskunnallinen asema, johtuen esim. taloudellisesta asemasta tai toimintakyvystä, mutta mitä tulee etnisyyteen ja ihonväriin, näin ei ole. Siispä narratiivia valkoisten alistamisesta ja valkoisten edun ajamisesta ei voida rinnastaa marginalisoitujen vähemmistöjen kamppailuihin.

Valkoisen nationalismin lisääntymistä selitetään kokemuksella siitä, ettei valkoisuudesta saa enää olla ylpeä. Koetaan epäreiluksi se, että vähemmistöt saavat voimaantua erilaisuudestaan, mutta vastaavat valkoiset liikkeet nähdään rasistisina. Jos tarkastellaan tällaisia liikkeitä lähemmin, esimerkiksi natural hair movement:ia, jossa kannustetaan mustia ihmisiä rakastamaan afrohiuksiaan, nähdään, että nämä liikkeet syntyvät syrjinnästä ja halusta purkaa olemassa olevia stereotypioita. Afrohiukset on edelleen kielletty joillain työpaikoilla ja julkisuuteen nousee jatkuvasti tapauksia, joissa lapsia käsketään “siistimään” afrohiuksensa (suoristamaan, pitämään kiinni) koulua varten. Tämä juontaa juurensa yleisemmin mustiin ihmisiin liitetyistä stereotypioista “likaisina”, sekä yleisistä kauneusihanteista, joissa eurooppalaisia piirteitä on pidetty ylempiarvoisena verrattuna afrikkalaisiin. Jos ja kun nämä liikkeet siis kumpuavat syrjinnästä, kysymys kuuluukin, mihin valkoiset tarvitsevat vastaavia liikkeitä? Ja miksi he kokevat syrjittyjen vähemmistöjen liikkeet uhkana heille?

Useat kokevat myös, että yhteiskunnallinen keskustelu rasismista ja etuoikeuksista demonisoi ja syyllistää valkoisia. Keskustelu kolonialismista tai Suomen kontekstissa vaikkapa rasistisesta assimilointihistoriasta (esim. saamelaisten ja romanien historia) ei kuitenkaan pyri syyttämään valkoisia heidän isovanhempiensa teoista, vaan tuomaan esille vaiettuja tarinoita. Näistä historioista on puhuttava, jotta ymmärretään vähemmistöjen tilanne nykyajassa. Myöskään etuoikeuksista puhumisen tarkoitus ei ole syyllistää, tai esittää, että jokainen valkoinen olisi paremmassa asemassa kuin jokainen ei-valkoinen. Jokaisella ihmisellä on vaikeuksia elämässään, vaikka olisikin sosiaalisesti paremmassa asemassa kuin useat muut. Lisäksi etuoikeudet ovat risteäviä ja komplekseja. Kuitenkin, on voitava keskustella siitä, että valkoisuus, itsessään ja erillään, tuo ihmiselle tiettyjä etuoikeuksia yhteiskunnassa. Tämä kumpuaa historiasta, joista kukaan tällä hetkellä elävä ei ole vastuussa, mutta joista kaikki valkoiset siitä huolimatta hyötyvät.

Identiteettipolitiikka nähdään myös esteenä rasismin loppumiselle ja kansakunnan yhtymiselle. Näiden argumenttien mukaan meidän kaikkien tulisi pyrkiä olemaan vain esimerkiksi suomalaisia, eikä korostaa erilaisuuksiamme ja erilaisia taustojamme. Mutta miksi meidän pitäisi luopua muista, komplekseista identiteeteistämme, jotta voisimme olla suomalaisia? On mahdollista samaistua yhtä aikaa esimerkiksi suomalaisuuteen, eurooppalaisuuteen, etiopialaisuuteen ja afrikkalaisuuteen ja samaan aikaan olla täysin suomalainen. Näitä ei pitäisi nähdä toisiaan poissulkevina asioina. Rasismista vapaa yhteiskunta ei synny illuusiolla samanlaisuudesta vaan erilaisuuden hyväksymisestä.

Identiteettipolitiikan vastustajat lainaavat usein amerikkalaista vapaustaistelijaa Martin Luther Kingiä. Erityisesti hänen ‘I have a dream’ puheensa kohta “I have a dream that my four little children will one day live in a nation where they will not be judged by the color of their skin but by the content of their character” nähdään puolustuksena värisokeudelle. King ei kuitenkaan ollut värisokeuden kannattaja ja kuvaili jopa myöhemmin kyseistä ‘I have a dream’ puhettaan liian naiviksi. Vaikka useimmat meistä unelmoivatkin maailmasta, jossa Kingin sanat olisivat totta, totuus on, ettemme ole vielä siellä. Sinne ei myöskään päästä identiteettipolitiikan poistamisella, sillä ihonvärin tuomat erot yhteiskunnassa eivät häviä sillä, että esitetään ettei niitä ole. Sinne ei myöskään päästä ajamalla “yleistä tasa-arvoa” tai “asuntoja kaikille” politiikkaa, sillä tällöin jätetään väistämättä huomioimatta ne erityispiirteet, jotka leimaavat eri ryhmien asemaa yhteiskunnassa. Kingiä lainaavat eivät tunnu myöskään tietävän, että Kingin mielipiteet radikalisoituivat hänen lähestyessään kuolemaansa. Hän mm. menetti uskonsa siihen, että maltilliset valkoiset voisivat toimia mustien ihmisoikeusliikkeen ajavina voimina. Combahee River kollektiivin tavoin hänkin uskoi lopulta mustien vapautuksen tarvitsevan mustien ajamaa liikettä, mustien oikeuksien puolesta. Toisin sanoen, identiteettipolitiikkaa. (10-12)

Aurora Lemma, Fem-R:n hallituksen jäsen.

Lähteet:

  1. https://www.theguardian.com/society/2018/mar/01/how-americas-identity-politics-went-from-inclusion-to-division
  2. Ihmisoikeusliiton selvitys: romanien ja maahanmuuttajien syrjintä asunnonhaussa 2012
  3. THL kouluterveyskysely 2017
  4. Vähemmistövaltuutetun selvitys romanien syrjintäkokemuksista 2014
  5. EU-MIDIS II (FRA 2017)
  6. Keskinen S., Alemanji A., Himanen M. et al. Pysäytetyt – Etninen profilointi Suomessa (SSKH 2018)
  7. Rask A., Diversity and Health in the Population : Findings on Russian, Somali and Kurdish origin populations in Finland (HY 2018)
  8. https://ihmisoikeusliitto.fi/toiminta/rasismi-ja-syrjinta-suomessa/
  9. https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/220886-yk-vakavasti-huolissaan-rasismista-ja-vihapuheesta-suomessa-tehokkuutta
  10. Frances Berry, Vindicating Martin Luther King, Jr.: The Road to a Color-Blind Society, The Journal of Negro History, Vol. 81, No. 1/4, pp. 137-144
  11. https://theconversation.com/martin-luther-king-jr-had-a-much-more-radical-message-than-a-dream-of-racial-brotherhood-92795
  12. http://time.com/5197679/10-historians-martin-luther-king-jr/

Seksuaalinen häirintä ei ole maahanmuuttajien suomeen tuoma ilmiö

Kirjoitettu kirjoittaja &s

Yle julkaisi tänään artikkelin seksuaalisesta häirinnästä suomalaisissa kouluissa, jossa referoitiin sekä THL:n vuoden 2017 Kouluterveyskyselyä, että MOT:n teettämää koulukohtaista kyselyä syrjinnästä. Jutussa nostettiin esille seksuaalisen häirinnän yleisyys ammattikouluissa ja pohdittiin tämän syitä. Selittäviksi tekijöiksi nostettiin ammattikouluissa vallitseva “äijäkulttuuri”, sekä maahanmuuttajien suuri määrä. Kolmen eri ammattikoulun johtavassa asemassa olevat toimijat nostivat maahanmuuttajien määrän nousun syyksi syrjinnälle, antamatta kuitenkaan päätelmälle minkäänlaista tilastollista tai muutakaan taustaa. MOT:n kyselyyn osallistuneiden nuorten vastauksissa ei noussut esiin maahanmuuttajien tekemää seksuaalista häirintää.

Se, että ammattikoulujen johtajien ensimmäinen selitys seksuaalisen häirinnän paljastumiselle kouluissa on maahanmuuttajien syyllistäminen, on monella tapaa huolestuttavaa. Seksuaalinen häirintä ei ole Suomessa uusi tai maahanmuuton lisääntymisen tuoma ilmiö. Vuoden 2017 tasa-arvobarometrissä todetut luvut seksuaalisesta häirinnästä (38% naisista, 17% miehistä), eivät juuri poikkea aiemman, vuonna 2012 suoritetun tasa-arvobarometrin luvuista (n.33% naisista, 17% miehistä). Molemmissa selvityksissä alle 35-vuotiaista naisista noin puolet oli kokenut seksuaalista häirintää viimeisen kahden vuoden aikana.

Seksuaalista häirintää ei voida selittää lisääntyneellä maahanmuutolla. Tällaisessa keskustelussa jätetään lisäksi täysin huomioimatta se, että maahanmuuttajat ja rodullistetut suomalaiset ovat myös seksuaalisen häirinnän kohteita. Myöskään Yle:n artikkeli ei tuonut esille Kouluterveyskyselyn havaintoa, jossa seksuaalinen häirintä kohdistuu epätasaisesti eri taustaisiin opiskelijoihin. Kyselyn tuloksissa todetaan, että seksuaalisen häirinnän ja väkivallan kokemukset “olivat myös perusopetuksen 8. ja 9. luokkalaisilla, lukiolaisilla ja ammattiin opiskelevilla huomattavasti yleisempiä, jos oppilaalla tai opiskelijalla oli toimintarajoitteita, hän oli ulkomaista syntyperää tai hän oli sijoitettuna.” Sama tulos saatiin 4. ja 5. luokkalaisilla.

Maahanmuuton lisääntymisellä ei selitetä seksuaalisen häirinnän ongelmia Suomessa. Tilastollisen taustan puuttumisen lisäksi nämä kommentit ovat huolestuttavia siksi, että ne perustuvat stereotypioille, joilla ylläpidetään kuvaa uhkaavista ja sivistymättömistä maahanmuuttajista. Tampereen seudun ammattiopiston Kivimiehenkadun toimipisteen koulutusalajohtaja Pirkko Achrén kommentti kuvaa ilmiötä hyvin “Uskoisin, että meillä on vielä tehtävää siinä, kuinka hyvin kerromme suomalaisen kansanluonteen reviiristä ja yksityisyydestä sekä suhtautumisesta vastakkaiseen sukupuoleen”. Ikään kuin viime vuosien Metoo-liike ei olisi jo todistanut, että naisten rajojen ja kehojen kunnioittamisen puute on globaali ilmiö, joka koskee miehiä kaikkialla.

Tämä on valitettavan yleistä retoriikkaa ajankohtaisessa poliittisessa keskustelussa. Maahanmuuttajia ja rodullistettuja suomalaisia stigmatisoidaan ja meistä luodaan uhkakuvia, joiden avulla ajetaan äärioikeistolaista agendaa. Kukaan ei väitä, etteikö maahanmuuttajien ja rodullistettujen suomalaisten toimesta tapahtuisi seksuaalista häirintää, tai etteikö patriarkaalinen systeemi olisi yhtä iso osa meidän ajattelutapaamme kuin valkoisten suomalaistenkin. Seksismi ja misogynia ovat kuitenkin ongelmia jotka koskettavat kaikkia ihonväriä tai etnistä taustaa katsomatta, eikä seksismi ole maahanmuuttajien Suomeen tuoma ilmiö.

Aurora Lemma,
Fem-R:n hallituksen jäsen

Rodullistetut ihmiset eivät ole väline valkoisten ihmisten agendan edistämiseksi

Kirjoitettu kirjoittaja &s

Uusimmassa kolumnissaan Sanna Ukkola on huolissaan maahanmuuttajista ja kuinka ihmiset käyttävät meitä pehmoleluina pönkittääkseen omaa agendaansa. Ukkola ei kuitenkaan itse sellaiseen sorru, koska hän ei näe erivärisiä ihmisiä. Rotujahan ei enää olemassa, kuten hän kauniisti toteaa.  

Ukkolaa harmittaa erityisesti se, että ihmisistä pitää puhutaan ”rodullistettuina” ja ”ruskeina” ihmisenä, koska ihmiset pitäisi lähtökohtaisesti kohdata ihmisinä. Hän kuitenkin läpi tekstin suoltaa varauksetta termiä maahanmuuttaja. Hän jopa kysyy miksemme suhtaudu maahanmuuttajaan, joka on syntynyt ja kasvanut Suomessa, kuten kehen tahansa suomalaiseen?

Ukkolalle ei ole siis mitään ongelmaa kutsua Suomessa syntynyttä ja kasvanutta ihmistä maahanmuuttajaksi. Se ei varmasti mitenkään liity ihonväriin, ketkä Suomessa syntyneistä ja kasvaneista olisivat maahanmuuttajia, koska Ukkola ei kiinnitä huomiota ihmisten ihonväriin.

Sen sijaan hän todistaa ongelman ”omaan suvaitsevaisuuteensa rakastuneissa” sekä ”hyväntahtoisissa rasisminvastustajassa”, jotka ”ratsastavat villisti heidän (maahanmuuttajien) uhristatutuksellaan”. Ukkolan mukaan heidän käyttämät termit kuten ”rodullistetut” ja ”tummat tytöt” toiseuttavat toisin kuin Suomessa syntynyttä ja kasvanutta maahanmuuttajaksi kutsuminen.

Kirjoituksessa paistaa kirkkaasti läpi se, ettei Ukkola ole kiinnostunut maahanmuuttajien oikeuksien ja aseman edistämisestä yhteiskunnassa. Hän enemminkin haluaa piikitellä kaikkia niitä ihmisiä, jotka päivittäisessä elämässään edistävät yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa feministisen ja anti-rasistisien periaatteiden mukaisesti.

Rodullistettu ja rodullistaminen on yleisesti käytetty termi antirasistista työtä tekevien ihmisten keskuudessa. Termi kuvastaa sitä yhteiskunnallista prosessia, jossa valta-asemassa olevat liittävät ihmisryhmiin ennakkoluuloja ja stereotypioita etnisen tausta, uskonnon tai kulttuurin perusteella.

Rodullistaminen ei ole identiteetti, eikä termi kuvaa millään tavalla ihmistä. Painopiste on siinä, mitä rodullistettu ihminen kokee yhteiskunnassa, joka rodullistaa häntä. Vastuu rodullistetun kokemuksista ja rasismista on näin ollen asetettu yhteiskunnalle.

Teksti ei ole pelkästään tarkoitettu pilkkaamaan aktivistien töitä, vaan siinä ilmenee selkeästi valkoisuuden normi, jota yhteiskunta ylläpitää. Ukkola kirjoittaa hyvin valkoisesta  asemasta, eikä hän missään vaiheessa edes halua asettua ihmisen asemaan, joka ei nauti samanlaisista etuoikeuksista kuin hän.

Se, ettet näe väriä eli et erota tummaihoista ihmistä vaaleaihoisesta, ei edistä minun oikeuksiani ruskeana ihmisenä Suomessa. Tälläisella toteamuksella ainoastaan sivuutetaan meidän kokemukset ja todellisuuden valkoisessa yhteiskunnassa, jossa arkipäivän kokemukset ovat usein hyvin erilaisia ruskeille ja mustille ihmisille kuin muille.

En halua myös tulla nähdyksi valkoisena ihmisenä, jotta olisin yhdenvertaisessa asemassa. Minä olen ruskea ihminen ja olen ylpeä juuristani. Tämä ei kuitenkaan tee minusta yhtään vähempää suomalaista.

Se, että olen suomalainen, ei tarkoita, ettenkö voisi olla samalla helsinkiläinen ja intialainen. Väittämä siitä, etteivät suomalaiset voisi olla muuta kuin suomalaisia, on ahdasmielinen ja kapeakatseinen. Ukkola tuntuu haittaavan erityisesti se, että joillain suomalaisilla voisi olla useampi identiteetti kuin pelkkä suomalaisena oleminen. Omaan korvaani suomalaisuuden rajaaminen tiettyyn muottiin kuulostaa vaivaannuttavalta, jopa hivenen rasistiselta.

Lisäksi Ukkola taitavasti unohtaa, että jopa moni suomalainen suomalainen (lue: valkoinen ihminen, jonka suvussa ollaan sodittu Suomen itsenäisyyden puolesta) kokee itsensä myös pohjoismaalaiseksi, eurooppalaiseksi ja/tai maailmankansalaiseksi. Tai ehkä hän vai suo ainoastaan näille suomalaisille etuoikeuden olla muutakin kuin suomalaisia.  

”Hyväntahtoiset rasisminvastustajat”, joihin itse varmasti lukeudun Ukkolan mukaan, eivät kohtaa rodullistettuja hoivattavina uhreina. Toisin kuin Ukkola, joka päättää puhua meidän puolesta valkoisesta näkökulmastaan, antirasistisessa ja feministisessä työssä rodullistetut ihmiset käyttävät omaa toimijuutta ja ääntään edistääkseen omaa asemaansa omilla ehdoillaan.

Ukkola itse tekstissään redusoi meidät pehmolelukseen edistääkseen omaa agendaansa. Kolumnin tarkoituksena ei ollut millään tavalla puolustaa maahanmuuttajien oikeutta kuulua Suomeen, vaan Ukkola pyrkii ainoastaan käyttämään meitä välineenä ”hyvesignaloivan porukan” kritisoimiseksi.

Mutta me emme suostu olemaan valkoisten ihmisten poliittinen agenda, jota hyödynnetään oman aseman edistämiseksi. Sen sijaan, että valkoiset suomalaiset puhuvat meistä ja meidän kokemuksistamme puolestamme, Suomen on nyt aika kuunnella meitä.

Nitin Sood,

Fem-R:n 2. puheenjohtaja
nitin@fem-r.fi

Poliisi ei saa työssään vahvistaa rasistisia stereotypioita

Kirjoitettu kirjoittaja &s

Helsingin poliisi järjesti yhdessä Helsingin kaupungin kanssa paperittomuutta käsittelevän seminaarin. Seminaarissa olleet ihmisoikeusaktivistit ovat jakaneet kuvia koulutusmateriaaleista, jotka ovat erittäin rasistisia ja järkyttäviä. Materiaalit liittyivät ulkomaalaisvalvontakoulutukseen, jonka piti komisario Heli Aaltonen. Koulutusmateriaaleissa paperittomat rodullistetut on jaettu “seitsemään veljekseen”, jossa heitä käsitellään rasististen stereotypioiden kautta. Kuvaukset paperittomista pohjaavat rasistisiin ennakkoluuloihin rodullistetuista, esimerkiksi somaleista ja aasialaisista.

Tällaista toimintaa ei voi hyväksyä. Paperittomuus on vakava aihe, joka koskettaa tavallisia ihmisiä, jotka ovat joutuneet epäinhimilliseen asemaan. Aihetta tulee käsitellä sensitiivisesti eikä rasististen mielikuvien tai parodian kautta, niin kuin tässä tapauksessa “seitsemän veljestä” on.

Viime vuosina on käyty erittäin paljon keskustelua poliisin harjoittamasta laittomasta etnisestä profiloinnista. Julkisuuteen on tullut monia tapauksia esille, joissa poliisi on käyttäytynyt rasistisesti rodullistettua ihmistä kohtaan. LongPlay julkaisi artikkelin, jossa paljastettiin, että poliisilla on 2800 jäsenen Facebook-ryhmä, joissa käytiin erittäin rasistista keskustelua rodullistetuista. Kaiken tämän lisäksi, nyt poliisi järjestää koulutuksen, jossa sen koulutusmateriaalit pohjaavat rasistisiin ennakkoluuloihin. Poliisi on instituutiona kertonut, että se käy jatkuvasti sisäistä keskustelua siitä, miksi vähemmistöt ja rodullistettujen luottamus poliisiin on alhaista.  Kuinka poliisilla on vielä varaa kysyä, miksi rodullistetut eivät pysty luottamaan poliisiin? Olisiko nyt vihdoin ja viimein peiliin katsomisen paikka?

Koulutuksen jälkeen Helsingin poliisi twiittasi, että he tekevät päivittäin työtä syrjäytymisen ehkäisemiseksi ja kertoivat, että heidän tarkoitus oli “esitellä ulkomaalaisvalvonnassa esille tulleita esimerkkitapauksia Aleksis Kiven päivän teeman kautta. Poliisi ei missään nimessä halua vahvistaa rasistisia stereotypioita.”

Tässä ei ole halusta kyse, eikä Aleksis Kivestä. Tässä on kyse siitä, että on tehty valinta, joka vahvistaa rasistisia stereotypioita. Tämä ei ole mikään selitys sille, miksi juuri näin on päätetty toimia. Vaadimme Helsingin poliisilta kunnollista anteeksipyyntöä. Näin ei voi enää jatkua.